← Takaisin etusivulle

Koli on yksi niistä paikoista, joihin jokaisen suomalaisen tulisi käydä elämässään ainakin kerran. Se on klisee, mutta kliseet ovat usein kliseitä juuri siksi, että ne pitävät paikkansa. Ukko-Kolin huipulta avautuva näkymä Pieliselle on Suomen kansallismaisema – ja kun sen näkee omilla silmillä, ymmärtää miksi Sibelius, Albert Edelfelt ja Pekka Halonen matkustivat tänne inspiraatiota hakemaan.

Koli ja suomalainen kansallisromantiikka

Ennen kuin aloitan retkiraportin, on pakko sanoa muutama sana Kolin historiasta. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Koli oli suomalaisen taideliikkeen pyhiinvaelluspaikka. Jean Sibelius vieraili täällä ja sai inspiraation Voiton­yöhön. Eero Järnefelt maalasi tunnetuimmat Koli-maalauksensa Ukko-Kolin huipulta.

Tänä päivänä sama maisema odottaa. Ja se on edelleen yhtä vaikuttava kuin sata vuotta sitten – kenties siksi, että Pielinen ei ole muuttunut, ja metsät ympärillä ovat pysyneet pitkälti samanlaisina.

"Siinä hetkessä, kun aurinko laski Pielisen taakse ja taivas muuttui oranssiksi, ymmärsin mitä suomalaisuus tarkoittaa maisemana."

Kolin mäntymetsä – aamusumuinen polku vanhojen puiden välissä
Kolin metsässä puut ovat vanhoja ja sanomattomia – ilman niitä huipun näkymä olisi vain maisema.

Ensimmäinen päivä: Ukko-Kolin nouseminen

Saavuin Kolin kylään junalla Joensuusta (vaihto Lieksassa) ja läksin vaellukselle suoraan asemalta. Kolin kansallispuiston infokeskus löytyy puiston portilta – sieltä saa hyvän kartan ja ajankohtaista tietoa reiteistä.

Ukko-Kolin nousu on ensi kertaa käyvälle yllätys: tie on kivinen ja jyrkkä, mutta matka huipulle on vain noin 1,5 km. Kun pääsee huipulle ensimmäistä kertaa, maisema avautuu äkillisesti – kuin verho vedetään pois. Pielinen hohtaa alla, ja kaakkoon metsä jatkuu ilman selvää päätepistettä.

Toinen päivä: Pimeäpuro ja vanha metsä

Toinen päivä oli retken hitain – hyvässä mielessä. Lähdin aamuvarhaisella Pimäälä-laaksoon, joka on yksi Kolin harvinaisimmista luontokohteista. Täällä kasvaa vanhaa lehtimetsää, joka eroaa täysin muusta puistosta: harmaaleppiä, tervaleppiä ja haapoja, joiden latvusto muodostaa tiheän kanopeen.

Pimeäpuron varsi on kosteaa maastoa ja polku on huono – mutta se tekee paikasta erityisen. Harva viitsii tulla sinne, ja sen takia täällä on rauhallista. Löysin polulta hirven jäljet ja pysähdyin pitkäksi aikaa kuuntelemaan metsän äänimaisemaa.

Pielinen siintää Ukko-Kolin alta
Ukko-Kolin huippu auringonlaskussa
Kolin polku aamusumussa
Aamupolku ennen muita retkeilijöitä

Kolmas päivä: Akka-Koli ja Paha-Koli

Viimeinen päivä oli selkeästi paras. Polku Akka-Kolilta Paha-Kolille kulkee kallioiden reunoja pitkin, ja näkymät Pieliselle avautuvat useassa kohtaa. Aamuaurinko valaisi järven sinisenä, ja horisontti oli selkeä.

Laskeutuminen Mäkrän kautta toi eteeni kohtauksen, jota en odottanut: pieni ahervuori, jolta näkee sekä Pieliselle että vastakkaiseen suuntaan Herajärvelle. Se on Kolin parhaiten piilotettu näköalapaikka, eikä siitä löydy mainintaa oppaissa.

Käytännön vinkit